Tämä rakentaminen alkaa olla aika sanoinkuvaamattoman hienoa! Heinäkuussa nousee rivarin vuokra, mutta ei kai se enää meitä kosketa.
torstai, 6. toukokuuta 2010
Keittiön asennusta ja uusi viinapeli
Aijai kun tulee näkyvää. Keittiön kaapit asennettiin vapun alla. Marrkulla oli käytössä kolme erilaista porakonetta ja se tarvitsi niitä kaikkia.
Saimme toivottuja vappuvieraita Kittilästä. Jussi-serkku oli korvaamaton apu keittiön yläkaappien asennuksessa ja samaan hikeen asennettiin vielä vessan kalustekin. Pertulle tiedoksi, että kalustetuet pitävät.
Vappuaattona pelattiin ihan uutta viinapeliä. Verenpaineen tarkkailu pikku simoissa ei ole mitään uutta, mutta nyt mitattiin sokeritkin. Se on kuulkaas nuoruus ohi!
Tänään Mini kurvasi Hippineen Mörkömäkeen ja molemmat olivat aivan ällikällä lyöty kaikesta etenemisestä.
Avasimme grillikauden, eikä sen eteen tarvinut käydä kuin kolmesti kaupassa. Mutta ai vietävä, että oli hyvvöö.

Huomenna asennetaan olohuoneen seinälle paneelit ja taas vähän maalaillaan. Keittiöfirman mies tulee hakemaan kodinhoitohuoneen pitkien kaappien ovet vaihtoon ja mittaa samalla tason.
Tämä rakentaminen alkaa olla aika sanoinkuvaamattoman hienoa! Heinäkuussa nousee rivarin vuokra, mutta ei kai se enää meitä kosketa.
Tämä rakentaminen alkaa olla aika sanoinkuvaamattoman hienoa! Heinäkuussa nousee rivarin vuokra, mutta ei kai se enää meitä kosketa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
10 kommenttia:
Jipii ja jeejee ja kaupan päälle yks hyvähyvä!
justnii, eli samaa mieltä ku atte, mutta teette sen saunan juhannukseks valmiiks, että päästään saunomaan. Jooko?
Ai kalustetuetki kestää, saateri jos oisin ne jostain hepposemmasta tavarasta tehny ni alashan ne ois jo tullu. Onneksi olen isäni poika. Olipa fiksun olonen lause...
Toi kyökki on muute aika komee.
miksi ton yhen kuvan nimi on murhatappokuolema? mua alkaa pelottaa.
Kuvan vaaleatukkainen herrasmies uhkaa pysähtynyt katse silmissään Juhamarkkua veitsellä. Se saakin pelottaa.
Jaa saunomaan Jussiksi... Mörkömäkeen. Olishan se hianoa! Joko tänä kesänä porisee juhannussima? Pitäs viissiin ensin rakentaa se piha ja istuttaa ne mustaviinimarjapensaat...
Orimattilan latumajalle on siis odotettavissa kilpailija?
jaa sillä oli veitsi kädessä. en mä huamannukkaa. emmä sitä pelkää. se on jäähannes.
Orimattilan Ladun hiihtomajan überloisteliaita fasiliteetteja onkin vaikea ohittaa kun puhutaan juhannuksenviettopaikoista...
Juhannussimaan voidaan ottaa viinimarjan lehtiä meidän uudelta palstalta, eli kyllä se porisemaan saadaan! Puoli aaria vaihtui nimittäin kokonaiseen ja kaupan päälle tuli 5 marjapuskaa ja reilulti vattuja & mansikoita.
Ja kaasutelttasauna on aina vaihtoehto. Ihanaa tulee!
Kaasutelttasaunoja on tehtyki viimeaikoina aivan liian vähän.
Juhan nussimaan viinimarjan lehtii?
Lähetä kommentti